2015/06/30

BT - MUN ITSETUNTO

Taas ois vuorossa blogitiimi postausta, ja tälläkertaa pohdin vähän mun itsetuntoa. Muiden tiimiläisten postaukset löytyy tuttuun tapaan tän postauksen lopusta! :-)

IMG_4531

Mulla on toisinaan ihan paska itsetunto, tuntuu että näytän oksettavalta, että olisin todella lihava ja ettei kukaan voi tykätä musta tälläsenä. On hurjasti multa, että kirjotan ja julkasen tän. 

Mua on usein pienestä asti haukuttu lihavaksi ja oon siksi myös tuntenut itseni lihavaksi, pitänyt itseä sen takia huonompana kun muita. Jälkikäteen omia kuvia katselleena oon ajatellut et oon ollu idiootti. Enhän mä ole lihava ollut. Vaikka kilpirauhasen vajaatoiminta hoitamattomana paisuttikin mua reippaat kymmenen kiloa, ei se oo tehnyt musta huonompaa ihmistä, minkäs teet. 

Mulla alko lähtee hiuksia, olo oli koko ajan väsynyt, olin kiukkunen ja mun kroppa alko muuttaa muotoa "ei niin kiinteeks" kuten tapaan sanoa, ja nivelsäryt alko vaivaamaan.. Nyt oon kamppaillu vissiin parivuotta lääkityksen kohdilleen saamiseks ja painonhallinta on ollut melko hankalaa - etenkin kun on tällänen herkkupylly :-D Mulla lähtee edelleen hiuksia päästä järjettömiä määriä, enkä nuku öisin hyvin.  Väsyneenä on vaikee asennoitua positiivisesti omakuvaan ja saatan yhä vieläkin ruveta pillittämään potien inhoa omaa itteäni kohtaan. Oisko mun niin vaikee suhtautua itteeni jos mulla olis oikeesti hyvä itsetunto jota ei olis pienestä asti poljettu maahan? Tuskimpa.. 

Kaikenlisäks mä oon aina ollut sellanen, etten välitä muiden mielipiteistä, mutta nyt kun sitä rupes tässä oikeesti pohtimaan niin oon antanut toisten ihmisten mielipiteiden ja sanojen turmeltaa mun itsetuntoa todella pahasti ja ihan turhaan. Tästä lähtien mä en oikeesti aio välittää! :-)

IMG_4685b copy

Mun itsetunto on kuitenkin viimekuukausina noussu melko reippaasti, vaikkei kroppa  tosiaan oo siinä kunnossa kun haluaisin. Mut mitäväliä sillä on? Pikkuhiljaa hyvä tulee. Mulla on kuitenkin muuten kaikki reilassa, ihana mies, oma koti ja hyvä työpaikka. Saan nykyään semmosia fiiliksiä kun oon laittautunu, että hei tänään mä näytän ihan kivalle ja joskus onnistuneet kuvat saa mut ihan järjettömän hyvälle tuulelle - mähän en ees oo hullumman näkönen! Mun itsetunto-ongelmat johtuu siis tasantarkkaan ulkonäköpaineista, mikä on ihan naurettavaa - miks se ulkonäkö on niin tärkeetä? En tiiä itekkää..

En tykkää puhua mun itsetunnosta yleensä, enkä oo perheen ulkopuolisille mitään puhunutkaan, mut enhän mä tähän kuollu! Kivaa (sateista ainakin täällä) tiistai-iltaa teille, ootte kaikki ihania tommosina kun oottekin - muistakaa se myös niinä huonoina päivinä!  

IMG_4521 tee & jeans Bull&Bear // shoes H&M // sunnies Ray-Ban // bag Longchamp

Muiden tiimiläisten postaukset, olkaa hyvät!  

Sofia LaurentStep into my world, Anni Pauliina,  
& Jennu (Anni ja Jenni julkaisee huomenissa!) 

2015/06/27

GOOD FEELINGS

IMG_4319 copy IMG_4323

Tää päivä alko niin hyvällä fiiliksellä, että mun oli pakko tulla jakamaan sitä teillekin! :-) Tän postauksen kuvat on napattu viimeviikonloppuna Tallinnasta myöhään perjantai iltana!

Musta oli mielettömän ihana nukkua tänään pitkään (eli puol kymmeneen, haha :-D) , herätä auringonpaisteeseen ja miehen pusutteluun!  Kuunnella aamusta asti hyvää musiikkia ja juoda rauhassa aamukahvia.  Ottaa pitkä kuuma suihku ja suunnitella iltaa.  Ottaa kone sänkyyn, alkaa käsitellä kuvia ja luonnostelemaan tulevia postauksia rauhassa, pitkästä aikaa!  Se tunne kun on tyytyväinen omiin kuviinsa.. :-D 

Illalla me aiotaan varmaankin poikien kanssa (pitkästä aikaa sillä vanhalla kunnon porukalla!!) alotella tässä meillä jonka takia mun pitäis varmaan ruveta siivoomaan pikkuhiljaa ja illasta siirryttäisiin satamaan pienet panimot suuret oluet - tapahtumaan! Saa nähä mitä ilta tuo tullessaan. Lassi lähti vähän aikaa sitten korjaamaan meijän toista autoa, toivottavasti sen sais tän viikonlopun aikana vihdoin kuntoon! Mun täytyy nyt kyllä oikeesti ruveta laittamaan tätä kämppää kuntoon ja käytävä kaupassa! Palaillaan viimeistään tiistaina blogitiimi postauksen merkeissä.


IMG_4418 IMG_4309 copy

Pitäkäähän tekin mukava lauantai! 

2015/06/23

TALLINNA

Heipparallaa kaikille! Mitenkäs teidän juhannukset sujuivat? :-) Meillä suju erinomaisesti, nimittäin lähdettiin perjantaina aamuyöstä kohti Tallinnaa! Oltiin perillä pikkusenjälkeen 10 ja lähdettiin suunnistamaan meijän hotellillepäin. Kun oltiin saatu kimpsut ja kampsut hotellille, kohdattiin eka ongelma - me jouduttiin murtautumaan meijän omaan matkalaukkuun, koska ei tiedetty sen turvakoodia.. No Lassi pyys mua siinä sitten laittautumaan sillävälin kun se murtaa matkalaukun, mut arvatkaapavaan oliko kaikki laittautumiskamppeet siellä matkalaukussa, haha! :-D

IMG_4012 IMG_4114

Lähdettiin hotellilta käppäillen suunnistamaan Vanhaan Kaupunkiin ja rakastuttiin siihen paikkaan ihan totaalisesti, kameraan tallentu satoja kuvia ja kymmeniä videonpätkiä ja me käveltiin ympäriämpäri häkeltyneinä ja ihan fiiliksissä näteistä maisemista. Muutes, pitäskö teidänkin mielestä myös täällä kotopuolessa olla kaikki kadut pullollaan terasseja josta löytyy ihania kukkia ja vilttejä illan kylmiä varten? Allekirjottaneen mielestä pitäs ainakin! ♥ Oli ihanaa istahtaa toinen toistaan nätimmille terasseille ja hengähtää hetki. Myös asiakaspalvelu on jotain käsittämättömän hyvää, kun on tottunut tähän suomi-meininkiin. En vaan tajua miks kaikkialla muualla ollaan niin kovin ystävällisiä, mut täällä ei sitä osata..

IMG_4116 IMG_4078 IMG_4056 IMG_4144 IMG_4129

Perjantaina meille kerty kaikenkaikkiaan reilut kakskytä käveltyä kilometriä ja yli kolkyttuhatta askelta, huhhuh! Mä kipittelin vieläpä henkkamaukan balleriinoilla koko päivän mukulakivillä, ai että mun jalat oli rakoilla ja väsyneet. Ku oltiin safkattu Vapianossa huippumaukkaat pitsat ja selvitty paikasta ulos alle kahellakympillä (yhteensä mun ja Lassin ruuat ja juomat!!!, ei täälvaa...) suunnattiin pikkuhiljaa hotellille ja lähdettiin kylpylään! Meijän hotellissa oli siis kylpylä ja ensimmäistä kertaa allasbaarin hienouden kokeneena en tyydy enää vähempään! :-D Jos mä haluan lillua vedessä ja olla baaritiskillä samaan aikaan, niin mähän olen - kerran se on näköjään mahdollista, hah!
  IMG_4166IMG_4468 IMG_4472

Illalla suunnattiin vielä takasin Vanhaan Kaupunkiin illalliselle, mielettömään pihviravintola Goodwiniin, jossa palvelu ja piffit oli niin huippua, etten muistanu napata ees kuvaa niistä möhkäleistä jotka meille "pieninä" pihveinä tarjoiltiin! Me käytännössä pyörittiin portaat sieltä ravintolasta alas ja mikä parasta - mä sain kolme jälkkäriä yhden hinnalla, enkä edes pyytänyt!

Mitä mieltä olisitte muuten pienestä videokoosteesta, kun niitä videopätkiä tuolta tallinnasta kerty? ;) 

2015/06/16

BT - BLOGGING GOALS

Moikka, tiimipostausta pukkaa taas! Tällä kertaa kerron teille vähän millasia tavotteita ja suunnitelmia mulla on tän blogin suhteen ja mitä mä haluaisin saavuttaa mun blogilla, muiden tiimiläisten, jotka postauksen on toteuttaneet postaukset on linkitettynä postauksen lopussa ja suosittelen lukasemaan nekin!

IMG_7378

Mä haluaisin ja mun tavotteena on ryhtyä postaamaan säännöllisemmin, olis mukavaa kun itselläkin ois selkeempi rytmi postaamisen kanssa ja olishan teidän lukijoidenkin helpompi seurata blogia jossa postaukset tulee edes jollain tapaa säännöllisesti. Tää on tärkein asia mun blogiin liittyen, siihen mitä mä mun omalta blogiltani eniten haluan ja siihen aion ruveta panostamaan täysillä - en kuitenkaan väkisin, jos ei inspaa niin en postaa! :-D

Mun tavotteena alusta asti on ollut kirjottaa mun omalla tyylillä, eli rennosti - ei niinkään kirjakielellä ja sillä saada blogia erottumaan muista, kun ulkoasuhan mulla on simppeli ja aika samanlainen kun sadoilla muilla bloggaajilla. Lukijoiden määrä ei koskaan oo ollu mulle ykkösjuttu bloggaamisessa, mut kyllähän kieltämättä mieltä piristää aina uus lukija ja aktiivisesti kommentoivat lukijat!

Mulla on ollut aiemminkin blogeja, joista ensimmäistä aloin kirjottaa vuonna 2007, TWBM. Se oli heppablogi ja meni nurin sen päätähden kuoltua, sen jälkeen oon koittanu herätellä henkiin jos jonkinmoista blogia, mut katsotaan nyt miten tän kanssa käy .. 

IMG_7380

Listaan nyt vielä muutamia blogiin, sen tulevaisuuteen ja tärkeisiin ominaisuuksiin liittyviä juttuja ja pari hassua lupaustakin!
  • Postaustahti säännöllisemmäksi
  • Panostusta postausten sisältöön, teksteihin ja kuviin
  • Pientä ulkoasuremonttia
  • Tavoitteena saada ulos joka tiistaiset blogitiimi-postaukset 
  • En aio tehdä blogistani kaupallista, mutta yhteistyöt ja niihin liittyvät postaukset eivät ole kuitenkaan poissuljettuja
  • Blogista ei oo tulossa heppablogi, vaikka hevosenhankinta alkaakin olla kohtapuoliin ajankohtainen! ;) 
  • Toivepostauksien toteuttelua
  • Videoita
  • Blogi on ja pysyy henkilökohtasena ja "syvällisenä", eikä muuttu pinnalliseksi vaikka lukijoita tuliskin! :-) 

IMG_7388


Muiden tiimiläisten postaukset, olkaa hyvät!  

2015/06/13

DINNER CRUISE

IMG_3593 copy

Voisin kertoa taaaaaas että mua vähän hävettää.. Oon monena iltana ollut tulossa postaamaan nää kuvat, mutta en oo vaan saanut aikaseksi, hah :-D Mutta nää kuvat on (// kahen) viikon takaiselta illallisristeilyltä Lassin perheen seurassa, ja tapasin joitakin Lassin sukulaisia (kai serkun ja sen vaimokkeen jos oikein ymmärsin?) ensimmistä kertaa siellä - siksi kuvaaminen unohtu lähes kokonaan. Olin tollon vielä kipee, eikä istuttu tossa ulkoterassilla muutamaa minuuttia pidempään viilentymässä. Aurinko nimittäin paisto täydeltä taivaalta ilta kymmeneen asti ja järvellä lipuva lasikippo, elikkä täys illallislaiva oli aika lämmin! Oli oikein herkullista ruokaa ja mukavaa seuraa, seurajuomaa unohtamatta.

Enivei, tää tekstinpätkä on nyt ihan tänpäivästä, ku ylempi on viikontakaa.. Viimeviikko meni aikalaisessa koomassa, nukuin yöt todella huonosti ja töiden jälkeen juoksin ympäriinsä asioilla, huh.. Eilen menin suoraan töistä isoveljen luo pihahommiin ja ai että mä nautin, vaikka mun jalat onki nyt täynnä itikanpuremia ja nokkosenpolttamia (en tunne sitä nokkosen nipistelyä, mut siitä jää jäljet ja ne kohat turpoo!!), oli kuitenkin mielettömän ihana tehä pihatöitä!

Nukuin tänään pitkään ja nautin pitkästä suihkusta kaikessa rauhassa. Nyt kerkesin pitkästä aikaa istua koneelle ajan kanssa, vaikka ulkona olevat kakskytäneljä astetta lämpöö houkuttais aika hurjasti, joten taidampä jättää koneen pauhamaan musiikkia ja lähteä laittautumaan! :-) Palaillaan taas ja ihanaa kesänalkua kaikille! 

IMG_3726 copy
IMG_3807 EDIT // Yritin julkasta tätä jo viimeviikonloppuna, mutta mulla palo totaalisesti hermot flickriin joka ei antanu mun ladata kuvia sinne! :-D 

2015/06/09

BT - 7 QUOTES I LOVE

Ekaa blogitiimi postausta pukkaa ja aiheena oli "quotes i love", mä en ehkä rakasta mitään, mutta jotka ovat totta ja painuneet mieleeni jostain syystä päätin ottaa tähän postaukseen. Jokainen tiimiläinen postaa omalla tyylillään ja tässä näätte allekirjoittaneen tavan! Postauksen lopussa linkit muiden tekemiin postauksiin - kuvituksena eiliseltä Loviisan ravireissulta entisen nasun Pörrösen kuvia! :-) 

"Don't judge my choices without understanding my reasons."

"Sometimes the hardest thing and the right thing are the same." 

IMG_3989

"Do something today your future self will thank you for."

"You don't have to be great to start, but you have to start to be great."

"F CK, all i need is U."

IMG_3977

"Sometimes that dream come true are the dreams you never even knew you had."

"Some people just need a high-five. In the face. With a chair."

IMG_3944

Muiden tiimiläisten postaukset, olkaa hyvät!