2015/01/27

AAMUPALAONGELMIA

Tiedättekö ne aamut, kun mieli tekis syödä kunnon aamiainen? En nyt tarkota hotelliaamiaisia, niitähän nyt tekee jatkuvasti mieli, tai kunnon brunsseja. Mutta ihan perus, mitä kotona nyt yleensäkin vois olla. Ruisleipää, hyvää leikkelettä, tomaattia & kurkkua tai jotain muita hyviä tuoreita kasviksia/vihanneksia (en tiiä tajuu muista ikinä mikä ero niillä on..), juustoa, ehkä herkullinen marjasmoothie ja iso kuppi kahvia. 
IMG_5971
Sitten, kun aamulla hieman unisena marssii sinne keittiöön, eikä mitään yllämainituista löydy kaapista, meinaa päästä itku. Miettii päänsä puhki, että kohta sängystä nousee toinenkin puolisko, jotain aamupalaa odottaen. Ja ei, kaapissa ei vaan yksinkertaisesti ole mitään, mistä loihtis jotain hyviä voileipiä, tai smoothien. Onneks ainakin meidän kaapista löytyy lähes aina kananmunia, vehnäjauhoja, perus leivinjauheet, vaniljasokerit ja maitoa. Niistä saa kun saakin väsättyä aamupalaksi amerikkalaisia pannukakkuja. Jokseenkin olisin noidenkin kylkeen kaivannut jotain marjoja, mutta kaipa ne siirapillakin menee, haha :-D Meidän tän aamun pelasti siis meille tosi epätavallinen aamiainen, mut vaihtelu virkistää, eiksvaan? 
IMG_5984

2015/01/25

MUN PÄIVÄ & RAVIT

10:00 Mun herätyskello soi, oon melko ärsyyntynyt kun se alko pärisemään kesken hyvän unen, joten torkutin..  En kuitenkaan enään saanut unen päästä kiinni joten aloin selailemaan puhelimella somet ja pelasin pari roundia Looney Tunes Dash!ia.

10:32 Nousen vihdoin sängystä ja raahaudun keittiöön juomaan lasin vettä lääkkeiden kyytipojaksi. Painelen samoilla lämpösillä suihkuun. 

11:45 Hiukset kuivattu, vaatteet päälle puettu ja parit kuvat napattu blogia varten ennen raveja.
IMG_5823
12:10  Kuvien latautuessa koneelle käyn harjaamassa auton pihalla ja laitan sen lämmitykseen.

12:30 Rupeen läpikäymään kuvia, järkyttävä homma, vaikka kuvat napattiin kymmenessä minuutissa.. Kun sopivat kuvat on valkattu, alkaa niiden pikainen käsittely.

13:00 Kyllästyn ja turhaudun kuviin, en oo tyytyväinen, kaikissa on joku pielessä. Ainiin, aamupala! Meen tekemään aamupalasmoothien, miks mulla menee aamupala aina näin myöhäseks? Onnistuin kaikenlisäks kaatamaan smoothieen tulevat jogurtit pitkin pöytiä..
IMG_5856
13:20 Vihdoin sain valkattua ne kuvat, käsiteltyä ne ja pääsen lataamaan niitä flickriin. Kävin pakkaamassa kameran laukkuun ja muutkin kamppeet valmiiksi, pitäis olla jo menossa raveihin..

13:38 Vihdoin saan postauksen ulos. 
Koko näytön kaappaus 24.1
13:40 Päästiin lähtemään raveihin ja oltiin paikalla ennen ensimmäistä lähtöä. Treffattiin Oona, Joel ja niiden suloinen vauva Riina. Opetettiin ravien ensikertalaista Joelia pelaamaan.

15:30 Muutamat peli pelailtu ja jostain jotain jopa voitettu, siispä kahvitauon paikka.

15:52 Viides lähtö aiheutti aika paljon viivästystä raveissa, kun viimeistä kertaa takakaarteeseen mentäessä hevoselta petti kärryt, kuski tippui hevosten joukkoon (onneks selvisi säikähdyksellä ja pystyi ajaa lopuissa lähdöissä ajokeillaan, vaikka näyttikin todella pahalta), hevonen hyppäsi aitojen yli varikkoalueelle ja sieltä se lähti takalenkille, josta sen olisi ollut mahdollista päästä parkkipaikalle ja sieltä autoteille. Hevonen kuitenkin kaatui radan takana lenkille ja se saatiin kiinni sieltä.
16:15  Riina nukku lähes koko ravien ajan, mutta sen oli aika herätä syömään ja sen jälkeen se pääs näkemään ekaa kertaa elämässään raveja livenä. (Mun iskä on kyllä näyttänyt sille raveja toto-tveestä!) 
IMG_5882
16:30 Oltiin käyty lunastamassa jo useempi voitto niin kimpassa kuin erikseenkin. Suunniteltiin nelkkulaput ja käytiin ravintolassa moikkaamassa mun vanhempia. Tavattiin myös muita tuttuja ja käytiin hakemassa herkulliset ravimakkarat.

17:00 Vietiin nelkkulaput, käytiin pikakahvilla ja mentiin takaisin ulos jännittämään miten käy.
IMG_5965 18:40 Voitettiin nelkusta reippaat kolmekymppiä, joten loppujen lopuksi me oltiin voitolla ja käteistä oli lompakossa enemmän kuin tullessa! Jes, kerrankin näinpäin. Hyvillä mielin lähdettiin viimeisen lähdön jälkeen ajelemaan kohti Ahtialaa.

19:15 Oltiin Oonan ja Joelin pihassa, syötiin vähän ruokaa, hörpittiin kahvit ja juteltiin ummet ja lammet kaikesta.

22:10 Lähdettiin Lassin kanssa kotiin. Avasin tietokoneen, laitoin kuvat koneelle ja rupesin valmistelemaan tätä postausta.
ravikuvia
23:56 Tallensin postausluonnoksen, otin kokista ja aloin katsomaan ruudusta The Voice Of Finlandia!

2015/01/24

PARVEKE RÄPSYT

Eli joo, tulin esittelemään tän aamuset nopeet parvekeräpsyt teille ja oon tuotapikaa (pitäis olla jo menossa kovaa vauhtia) menossa Jokimaalle raveihin, joten en ehdi sen kummempia selitellä, palaillaan!
IMG_5787 IMG_5876 IMG_5697

2015/01/22

UUS ALKU

Eli toivottoman postaustauon seurauksena päätin antaa tälle blogille uuden mahdollisuuden & samalla myös uuden alun! Uus alkuhan ei onnistu ilman uutta ulkoasua (joka ei vielä ole täysin valmis), tai uusia tuulia joten mun lifestyleblogi on nyt iiiiihan erilainen kuin mitkään aiemmat blogit, tai tääkään blogi aiemmin. 
IMG_5611 Tän uuden puhteen mussa sai aikaan kun tein Saran blogiin bannerin - bannerin johon en ollut tai ole ihan sataprossasen tyytyväinen, mutta joka sai mussa tän uuden blogi-innon aikaan. Niimpä blogin uudistumisen myötä aukeaa myös banneripaja ainakin toistaiseksi. Banneripajasta lisää täältä

Joten alkuun siis, mä oon Satu. 20-vuotias true heppis Lahdesta. Hepastus on pahasti jäissä hevosen uupumisen takia, mutta kaikki aikanaan! ( Musta saa yli-innokkaan kuvaajan, hevosen puunaajan ja karsinan siivoojan tallille, viestii tulee!! :-D ) Ravihepat vei mun sydämmen joku reilu 10 vuotta sitten ja yhä samoilla linjoilla mennään, vaikka kyllähän mä ehkä sielä hevosen selässäkin pysyn ja jotakin voin osatakkin reippaan 6 vuoden ratsastustaustan ja samanmoisen tauon jälkeen.. 
IMG_5583
Harrastelen kans valokuvausta, jokseenkin sekin on ollut jollain ihmeellisellä tauolla, oon ollu ihan megalaiska kaivamaan kameraa kameralaukusta pois. Kamerana mulla on Canon EOS 7D, siihen putkina canonin kiintee 50mm f./1.4 ja yleishöylänä tamronin 28-75mm f./2.8. Löytyy siihen vielä tamronin puhkikuvattu 70-300mm ja kittiputki 450D:een jäljiltä, joka toimii miehen harjottelukaluna nyt. 

Postaustahdin koitan pitää jotakuinkin muutama postaus viikossa ja ne käsittelee aikalailla ihan vaan mun arkea. Koitan kuvailla ahkerasti ja kuvia näätte ainakin musta, ruoista, kodin sisustuksesta ja hepoista - niistä asioista joista mun arki ja elämä koostuu. Toivottavasti jäätte seurailemaan tätä, lupaan oikeesti olla parempi bloggaaja kun aiemmin oon näyttöä antanut.. :-D